sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kirja-arvostelu

Agatha Christien kirjoittama dekkari ikiyö, jonka on julkaissut WSOY vuonna 1967. Agatha Christie on englantilainen kirjailija, Christien yleisimpiä teoksia ovat salapoliisi dekkarit. Ikiyö on yksi niistä romaaneista, jossa Agatha Christie kokeili psykologian ja yliluonnollisen  kerronnan mahdollisuuksia.               Kirjan aihe on mielestäni tappaminen: talon sanotaan kyllä olevan mustalaisten kiroama, mutta mitään sen hurjempaa ei aluksi tapahtunut, lukuunottamatta ikkunasta lentänyt kivi, kuollut lintu lävistettynä lattialla, mutta kirjan lopussa murhia tulee tiuhaan tahtiin. Minusta kirjan kaikki tapahtumat olivat sen viimeisessä neljänneksessä. Miljöönä toimii Englannin kaupunki Lontoo ja sen sivukylä mustamäki. Päähenkilöitä ovat Mike, joka on päämurhaaja, Miken vaimo rikas perijätär Ellie ja Grete joka on on punonut hurjan juonen Miken kanssa ennen, kuin Mike ja Ellie menevät naimisiin. Päätapahtumat kirjassa ovat Ellien hevosonnettomuus jossa Ellie kuolee ja Mike on surun murtama. Toinen päätapahtuma on loppu jossa paljastuu, että Mike on murhannut monta ihmistä ennen ja jälkeen Elllien murhan. Kirjan kieli oli kiinnostava, mutta sitä oli välillä vaikea lukea. 
           Teoksen Teema on kuolema, joka on monissa muissakin dekkareissa teemana. Ikiyö on erikoinen dekkari koska alussa ei tapahdu muuta, kuin onnettomuss mutta lopussa alkaa valjeta, että onnettomuudet ovatkin murhia ja suunniteltuja. Kirja oli mukava lukea, mutta se täytyi lukea todella tarkasti, että tajuaisi mitä on tapahtunut. Miljööt olivat kuvattu hyvin ja tarkasti mikä helpotti lukemista. Teos kertoo hyytävistä murhista.

1 kommentti:

  1. Olet esitellyt napakasti kirjan juonen. Olisit kuitenkin voinut tarkastella hieman tarkemmin kirjan henkilöitä. Millaisia he olivat luonteeltaan ja mistä sen huomasi? Millainen kertoja kirjassa oli? Entä millainen kirjan miljöö Mustamäki oikeastaan oli?

    Moniäänisyystehtävään olisit voinut paneutua hieman enemmän.

    VastaaPoista