sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kirja-arvostelu

Agatha Christien kirjoittama dekkari ikiyö, jonka on julkaissut WSOY vuonna 1967. Agatha Christie on englantilainen kirjailija, Christien yleisimpiä teoksia ovat salapoliisi dekkarit. Ikiyö on yksi niistä romaaneista, jossa Agatha Christie kokeili psykologian ja yliluonnollisen  kerronnan mahdollisuuksia.               Kirjan aihe on mielestäni tappaminen: talon sanotaan kyllä olevan mustalaisten kiroama, mutta mitään sen hurjempaa ei aluksi tapahtunut, lukuunottamatta ikkunasta lentänyt kivi, kuollut lintu lävistettynä lattialla, mutta kirjan lopussa murhia tulee tiuhaan tahtiin. Minusta kirjan kaikki tapahtumat olivat sen viimeisessä neljänneksessä. Miljöönä toimii Englannin kaupunki Lontoo ja sen sivukylä mustamäki. Päähenkilöitä ovat Mike, joka on päämurhaaja, Miken vaimo rikas perijätär Ellie ja Grete joka on on punonut hurjan juonen Miken kanssa ennen, kuin Mike ja Ellie menevät naimisiin. Päätapahtumat kirjassa ovat Ellien hevosonnettomuus jossa Ellie kuolee ja Mike on surun murtama. Toinen päätapahtuma on loppu jossa paljastuu, että Mike on murhannut monta ihmistä ennen ja jälkeen Elllien murhan. Kirjan kieli oli kiinnostava, mutta sitä oli välillä vaikea lukea. 
           Teoksen Teema on kuolema, joka on monissa muissakin dekkareissa teemana. Ikiyö on erikoinen dekkari koska alussa ei tapahdu muuta, kuin onnettomuss mutta lopussa alkaa valjeta, että onnettomuudet ovatkin murhia ja suunniteltuja. Kirja oli mukava lukea, mutta se täytyi lukea todella tarkasti, että tajuaisi mitä on tapahtunut. Miljööt olivat kuvattu hyvin ja tarkasti mikä helpotti lukemista. Teos kertoo hyytävistä murhista.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Ke-aamu tunti

1) Lukemani kirja on Agatha Cristie Ikiyö. Kirjan kannessa on naisen kasvot, kuvan koko on suhteellisen isokuva, kuvakulma on lähikuva. Kannessa ollaan käytetty paljon samoja värejä. Taustalla nainen on talon alakerrassa. Kirja kertoo salaperäisistä murhista talossa. Kansikuva viestii kurjuutta ja siitä tulee hieman pelottava fiilis.

2a) Ikiyö kirjan alkuasetelma on, kun köyhä mies tapaa varakkaan naisen ja he menevät naimisiin ja nainen ostaa tontin ja talon mustalta-Mäeltä.

b) Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvältä, odotan innolla mitä kaikkea siinä vielä tapahtuu.


3) Kuinka ihmiset näkevät minut?

Äiti: Ajattelee että olen huono koulussa ja laiska.
Koira: Ebi ajattelee ,että olen kova jätkä ja mukava ihminen joka ruokkii häntä.
Ere: Väkivaltainen kaveri ja huono pelaamaan änäriä ,vaikka ei ole koskaan edes nähnyt kun pelaan NHL:ÄÄ.